Kuolinpesien arviointi on omanlaisensa homma. Reilussa puolessa tunnissa tulee selvittää kuinka paljon irtaimesta voi maksaa tai vastavuoroisesti laskea työ- kaatopaikka – ym. kulut mikäli myytäväksi kelpaavaa tavaraa ei ole tarpeeksi -useinhan ainakin jotakin voidaan lukea hyödyksi asiakkaan eduksi.
Kuolinpesää ostaessa hintahaarukka on suuri. Joskus maksu on kymmenen euroa, mutta sopimukseen kuuluu koko asunnon tyhennys ilman lisäkuluja. Niin sanottujen arvojäämistöjen esineistöstä maksu voi olla kymmenen- kahdenkymmenen tuhannen euron välillä, eikä kattoa oikeastaan ole, ainahan kyse on esineiden arvon yhteenlasketusta summasta.
Kuolinpesän irtaimiston arviointi vaatii silmää ja kokemusta. Kokemusta saa vain, kun mahdollisimman paljon tavaraa menee käsien läpi. Vaikka Helsinki Secondhand on verraten uusi yritys, 7 vuotta, olen ollut etuoikeutettu käsittelemään ja myymään suhteellisen paljon tavaraa, koska liiketilamme on suuri ja sen sijainti Korkeavuorenkadulla takaa hyvän kävijämäärän. Esimerkiksi pohjoismaalaiseen esineistöön intohimoisesti suhtautuvat aasialaiset turistit ovat löytäneet hyvin meidät.
Tämän lisäksi toisen polven kauppiaana vanhempieni apu sekä kokemus on korvaamaton, onhan Fasaani Antiikki aloittanut jo vuonna 1991.
Ehdoton vahvuuteme on siis hyvät kauppapaikat kaikenlaiselle esineistölle. Korkeavuorenkadun pääliikkeen lisäksi Fasaanilla on iso liiketila Lohjalla sekä vielä Vasarlan Vileenit -kesätapahtumassa, vanhassa maatalousrakennuksessa, myymme käyttö- ja keräilyesineitä ja tavaraa, joka ei valikoidu Helsingin liikkeeseen.
Kannattaa siis kysyä arviotani tyhjennystyöstä / irtaimiston ostosta. Tulen mielelläni arvioimaan ja tyhjennykset tehdään ripeästi oman työvoiman voimin. Valtaosa töistä yhdessä päivässä.
terveisin,
Jan Lindroos
Helsinki Secondhand
050 4329013
![jan-lindroos-helsinki-second-hand-lohja]()
Tapio Wirkkalan hopeaesineitä on annettu paljon esim. 50-vuotispäivälahjoiksi
![tapio-wirkkala-hopea-hameenlinnan-kultakeskus-helsinki-second-hand-vintage-design-vintage-silver-JPG]()
Puulaatikot ovat hyvää kauppatavaraa.
![kuva 1]()
Ateljee Fauni teki muumihahmoja käsityönä.
![fauni_10]()
Joskus muutoin vaatimattomasta irtaimistosta saattaa löytyä yksittäinen design-esine, kuten Wirkkalan valaisin. Tämä valaisin oli toiminut työmaavalaisimena remontissa, ennen kun se pelastettiin roskalavalta.
![IMG_0488]()
Rut Brykin ja Birger Kaipiaisen keramiikka on vahvasti keräiltyä.
![HS_image_3]()
Ja lopuksihan melkein mitä vaan saa myydyksi, vaikka penkolaatikoista, kun vaan myy tarpeeksi halvalla!
![tt4]()